Norjan hallitus on julkaissut kattavan toimintasuunnitelman nuorten rahapelihaittojen ehkäisemiseksi ja hoitamiseksi. Ohjelma kattaa vuodet 2026–2029 ja perustuu kolmeen keskeiseen teemaan: tutkimustoiminnan vahvistamiseen, hoitopalveluiden kehittämiseen sekä ennaltaehkäiseviin toimiin.
Ennaltaehkäisy nuorten keskiössä
Suunnitelmassa keskiöön on nostettu 9–25-vuotiaat nuoret. Erityistä huomiota kiinnitetään ennaltaehkäisyyn, sillä tutkimusten mukaan nuoret altistuvat rahapelaamista muistuttaville elementeille jo varhaisessa vaiheessa, esimerkiksi videopeleissä olevien loot boxien kautta. Huomio ei kuitenkaan rajoitu vain nuoriin pelaajiin; ohjelma kattaa myös muita riskiryhmiä, kuten urheilijat, vangit, neurokehityksellisiä haasteita omaavat henkilöt ja työelämän ulkopuolella olevat.
Opetuksen ja kampanjoiden rooli
Ennaltaehkäisy on ohjelman ytimessä. Nuoria pyritään tavoittamaan koulujen ja harrastustoiminnan kautta, ja opetuksessa keskitytään erityisesti rahapelaamista muistuttavien mekanismien ymmärtämiseen digitaalisissa peleissä. Lisäksi 16–25-vuotiaille suunnataan kohdennettuja kampanjoita, joissa käsitellään rahapelaamisen riskejä ja siihen liittyvää lainsäädäntöä.
Yhteistyö eri toimijoiden kanssa
Ohjelman toteutus ei jää pelkästään viranomaisten vastuulle. Mukaan on otettu myös säätiöitä ja järjestöjä, ja yhteistyötä tehdään laajasti eri toimijoiden kanssa. Pankkisektori on keskeisessä roolissa; pankkien henkilöstöä voidaan kouluttaa tunnistamaan rahapeliongelmien merkkejä. Samalla pankit voivat rajoittaa maksuliikennettä luvattomille ulkomaisille pelisivustoille.
Toimintasuunnitelman tavoitteet
Hallitus on asettanut selkeät tavoitteet: vähentää rahapeliongelmien kehittymistä nuorten keskuudessa. Samalla linjataan, että kaupalliset intressit eivät saa mennä haavoittuvien ryhmien, erityisesti nuorten, edelle.
Toimintasuunnitelma kuulostaa lupaavalta, erityisesti ennaltaehkäisyn osalta. Nuoret kohtaavat rahapelaamista muistuttavia elementtejä videopeleissä jo vuosia ennen täysi-ikäisyyttä. Jos ohjelma onnistuu, se voi parhaimmillaan johtaa siihen, että nuoret oppivat näkemään rahapelit terveenä hupina ja tunnistamaan ajoissa, milloin pelaaminen alkaa lipsua ongelmalliseksi.